WebHelsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan peruskoulutuksen tehtävänä on antaa opiskelijoille valmiudet tieteellisen tiedon hakemiseen, kriittiseen arviointiin ja soveltamiseen, antaa edellytykset jatko-opintoihin ja toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa. Lääketieteen ja hammaslääketieteen koulutukset WebAug 17, 2024 · Vuorossa Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom.-Hyvinvoinnista tulee ylipäätään pitää huolta monella eri tavalla ja tasolla. Pitää tarkkaan miettiä, mitä ihmiset tarvitsevat, sanoo Sari Lindblom. Mikä rehtorin työssä innostaa? – Täytyy sanoa, että varmaan kaikki innostaa. Tässä työssä ei ole elementtiä, josta en ...
Helsingin yliopisto matokuurille – valtio vie 83 miljoonaa euroa
WebJos rehtori vastaa kahden tai useamman sellaisen oppilaitoksen toiminnasta, joissa järjestetään eri koulutusmuotojen piiriin kuuluvaa koulutusta, opettajan kelpoisuuden … WebFeb 7, 2024 · Helsingin yliopiston rehtori johtaa yliopiston ja yliopistokonsernin toimintaa. Rehtori vastaa yliopistolain mukaisesti yliopiston tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta ja edelleen kehittämisestä. Rehtori johtaa yhteisöämme ja toimintaamme yliopiston yhteisen strategian pohjalta. can you get shingles on your breast
Sanna-Mari Myllynen’s Post - LinkedIn
WebHelsingin yliopiston tutkinto - oikeusturvajohtosääntö ja 15.4.2015 28 § Alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijan ohjaus Opiskelijan tulee saada ohjausta sekä opintojen kuluessa että opinnäytetyön laadinnassa. Rehtori päättää opintojen ohjauksen periaatteista, jotka sisältävät opiskelijan ja ohjaajan oikeudet ja vel- WebRehtori Itä-Suomen yliopisto, Itä-Suomen yliopiston johto jukka. monkkonen @uef.fi +358407288057 Tapio Määttä Akateeminen rehtori Itä-Suomen yliopisto, Itä-Suomen yliopiston johto ... Kiander on Itä-Suomen yliopiston ja Helsingin yliopiston dosentti. Hän on ollut OP Ryhmän keskusosuuskunnan hallintoneuvoston jäsen vuosina 2015–2024 ... WebRehtorin ja vararehtorit valitsee yliopiston ylin päättävä elin eli hallitus. Yliopiston johtoon kuuluvat rehtori, vararehtorit ja yksiköiden johtajat. Rehtorin ja vararehtorit valitsee … brighton hill playing fields